Työehtoshoppailu muutti elämäni

Työllistyin Postille vuoden alusta SOL Henkilöstöpalveluiden kautta. Olen ollut heidän alaisuudessaan työntekijänä aikaisemminkin ja kokemukseni ovat olleet erittäin hyvät muihin vuokratyöfirmoihin verrattuna. Palkat ovat olleet hyvät lisineen ja palkkalaskelmat ovat tulleet ajallaan jättämättä mitään epäselvyyksiä.

Postilakko alkaa maanantaina

Sovittelu postilakosta päättyi 7.11. valtakunnan sovittelijan toimistolla tuloksettomana. Sovittelua jatketaan keskiviikkona 13.11. klo 13. Tämä tarkoittaa sitä, että postinjakelussa, käsittelyssä ja kuljetuksessa alkaa lakko maanantaina 11.11. klo 6.00 PAUn aiemman ilmoituksen mukaisesti. PAUn hallitus kokoontuu käsittelemään tilannetta 8.11.

Kulttuuriväki, tutkijat ja kansalaistoimijat vetoavat hallitukseen ja eduskuntaan: Valtion turvattava posti julkisena palveluna, jossa ei poljeta työehtoja

Yli 40 tunnettua kulttuurin, tieteen ja kansalaisjärjestöjen vaikuttajaa vetoaa hallitukseen ja eduskuntaan, jotta postin tehtäväksi määritellään julkinen palvelu, jota ei pidä alistaa liikevoiton tavoittelulle. Samalla valtion omistajaohjauksella tulee huolehtia siitä, että Posti Group ei harjoita työehtoshoppailua, jolla poljetaan palkkoja ja pidennetään työaikoja.

Posti pakottaa työntekijänsä laajoihin lakkoihin

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU käynnistää Postissa laajat lakkotoimet. Postinjakelu, käsittely ja kuljetus ovat marraskuussa lakossa kaksi viikkoa, jollei työehtosopimusneuvotteluissa ja pakettilajittelijoiden tilanteesta päästä työnantajan kanssa sopuun. Lakko alkaa maanantaina 11.11. klo 06.00 ja päättyy sunnuntaina 24.11. klo 24.00. Lakko koskee noin yhdeksää tuhatta työntekijää. PAU ilmoittaa tarvittaessa myöhemmin lisää uusista lakkotoimista.

Omistajaohjaus by perkele

Suomen valtio omistaa Postin 100-prosenttisesti. Hallitus käyttää omistajan ääntä. Kysymme jokaisen puolueen puheenjohtajalta: annatko sinä viedä postilaisten palkoista kolmasosan?

Työehtoshoppailu koskettaa kymmeniä ellei satojatuhansia ihmisiä Suomessa. Tyypillisesti yritys tai julkinen työnantaja halpuuttaa kaikista heikoimmassa asemassa olevien, pienipalkkaisimpien työntekijöiden työehdot.

Ihmisiä alelaarissa

Postin #työehtoshoppailun maksavat ensimmäisenä Postin työntekijät. Halpuutetut palkat ja heikennetyt työehdot tuntuvat karmaisevasti ihmisen arjessa. Vaikka palkka laskee, elämän kulut pysyvät.

Toisena maksajana olet sinä. Heikennetyt työehdot pakottavat työntekijät hakemaan yhteiskunnan tukia, jotka kustannetaan verovaroin.

Ihminen ei ole aletavaraa. Äänestäjä, varmista ehdokkaasi kanta #työehtoshoppailuun. Anna äänesi arvokkaalle yhteiskunnalle.

Oletko sinä joutunut työehtoshoppailun uhriksi? Kerro siitä sosiaalisessa mediassa hashtagilla #työehtoshoppailtu, tai lähetä tarinasi meille, niin julkaisemme sen anonyymina. Tehdään tästä meidän kaikkien asia!

Miten työehtoshoppailu tapahtuu?

Työehtosopimus eli tes on ammattiliiton ja työnantajan välinen sopimus, jossa sovitaan muun muassa palkat, ylityökorvaukset, työajat, lomat sekä muita etuja ja velvoitteita.

#työehtoshoppailulla tarkoitetaan työntekijöiden siirtämistä halvemman työehtosopimuksen piiriin. Työehtojen ja palkkojen halpuuttamisella työnantaja hakee säästöä ja kilpailukykyä.

Alla olevat heikennykset ovat esimerkkejä siitä, mitä tapahtui kun Postin sanomalehdenjakajat työehtoshoppailtiin.

Palkka laski

Palkat laskivat satoja euroja kuukaudessa.

Työterveyspalvelut heikkeni

Sopimus sairaanhoidosta poistui. Jäljellä jäi ainoastaan lakisääteinen työterveyshuolto.

Edunvalvonta mureni

Järjestäytyminen laski jyrkästi, kun ay-liike mahdollisti työehtoshoppailun.

Lomia leikattiin

Vanhojen työntekijöiden pitkät lomat ja joustovapaat katosivat.

Kuolevatko ammattiliitot?

Työehtoshoppailu heikentää työntekijöiden luottamusta ay-liikkeeseen. Kun yhä harvempi kuuluu ammattiliittoon, on liitolla vähemmän neuvotteluvoimaa. Silloin työnantaja on se, joka sanelee palkat ja työehdot.

Halvalla työvoimalla saisi huonoa palvelua. Minulla on kolme lasta ja perhe elätettävänä. Tämä olisi katastrofi. En voisi jatkaa tässä työssä enää.

Eric, 31 vuotta6 vuotta työsuhteessa

Palkan alennus muuttaisi paljon, kun nytkin on jo tiukkaa. En tiedä miten arki enää sujuisi, kun en sossun luukullekaan haluaisi mennä.

Pia, 23 vuotta3 vuotta työsuhteessa

Teen työni kunnolla ja aina parhaani, miksi minulle pitäisi tehdä näin? Tällä olisi iso tiputus myös tulevaan eläkkeeseen. Arkielämässä joutuisin luopumaan ainakin lehtien tilauksista, vähentämään vapaa-ajan harrastuksia ja elokuvissa käyntejä.

Jaakko, 55 vuotta31 vuotta työsuhteessa

Ei ihmisiä pitäisi pakottaa tekemään työtä halvemmalla. Elämässäni menisi kaikki uusiksi. Matkustelusta pitäisi luopua ja kaupassakin pitäisi katsoa hyvin tarkkaan mitä ostaa. Eläisin kädestä suuhun ja katsoisin koko ajan mihin rahat riittää.

Seija, 42 vuotta15 vuotta työsuhteessa

Kuinka tämä voi olla edes mahdollista? Todella ikävä juttu, joka ei ole pelkästään meidän, vaan koko ay-liikkeen ongelma. En tulisi pärjäämään enää palkallani, enkä selviäisi vuokrasta. Auto pitäisi myydä ja etsiä uutta työtä. Motivaatio laskisi varmasti saman prosenttimäärän kuin palkka.

Risto, 28 vuotta9 vuotta työsuhteessa

Työntekijät eivät esiinny omilla kasvoilla ja omalla nimellä, koska he pelkäävät työsuhteensa puolesta.