Työehtoshoppailu muutti elämäni

Työllistyin Postille vuoden alusta SOL Henkilöstöpalveluiden kautta. Olen ollut heidän alaisuudessaan työntekijänä aikaisemminkin ja kokemukseni ovat olleet erittäin hyvät muihin vuokratyöfirmoihin verrattuna. Palkat ovat olleet hyvät lisineen ja palkkalaskelmat ovat tulleet ajallaan jättämättä mitään epäselvyyksiä. Osa- ja määräaikaisten sopimusten mennessä hyvin, on heillä ollut tarjota muitakin pestejä ja suosituksia muualle.

Kunnes sitten helmikuussa alkoi heidän kauttaan työt Postilla. Alkuun sopimus oli keikkatyöstä nollasopimuksella neljänä päivänä viikossa jatkuen samaa linjaa eteenpäin. Olin tyytyväinen, palkka ja vuorojen yli tehdyistä töistä saadut lisät olivat hyviä. Vaikkakin tunsin pahaa mieltä siitä, että pitkään työnsä hyvin osaavia lensi pihalle sitä mukaa kun meitä SOLilaisia käveli taloon osa ilman mitään aikaisempaa työkokemusta. Jatkoin työskentelyä alkuun pahaa aavistamatta, että SOLin kautta työskentelevät saisivat myös hyvin pian tuntea Postin karun ja täysin epäinhimillisen kohtelun.

Huhtikuussa paljastuikin, että SOL Henkilöstöpalvelut siirtäisi Postin kanssa tekemänsä yhteistyön uuteen tytäryhtiöön SOL Logistiikkapalveluihin, joka vapauttaisi palkkojen alennuksen siirtymällä johonkin muuhun kuin PAUn tekemään työehtosopimukseen. Voimakkaista palkanalennuksista alettiin huhuta mediassa ja työntekijöiden piirissä. En tiennyt enää mitä ajatella. Pidin työstä ja hoidin sen hyvin tehden todella pitkiä päiviä saadakseni vain kaiken reitilleni kuuluvan postin perille. Olin juuri todella epävarmassa elämäntilanteessa. Ulosotto laskutti jatkuvasti palkastani isoja määriä ja tiesin sitä jatkuvan vielä noin 1,5 vuoden verran. Olin irtisanonut asuntoni ja päätin muuttaa sen hetken kumppanini luokse säästääkseni menoja. Kaikki oli kuitenkin epävarmaa, nyt myös työ. Päätin ottaa riskin, oman asunnon irtisanominen pelotti todella. Pääkaupunkiseudulla luottotiedottomalla pienituloisella kun ei todellakaan ole hyvät mahdollisuudet saada asuntoa. Ajattelin asioiden kuitenkin järjestyvän ja saavani asua kumppanini katon alla hoitaen asiat hyvin ja jakaen kodin hoitomenot siihen asti että pääsisin veloista eroon ja mahdollisesti saisin jotain pysyvämpää, vakaata työtä tilalle.

Heinäkuussa todellisuus iski todella kovaa vasten kasvoja. Tuli ero ja jouduin keräämään tavarani ja lähtemään. Siinä vaiheessa olin jo SOL Logistiikkapalveluiden alaisuudessa ja palkka oli jo laskenut 9.90€/h. Se teki asioista vielä hankalampia, ulosottoleikkausten jälkeen rahaa jäi käteen ihan onneton määrä vaikkei ollut vuokraakaan mitä maksaa. Uusi tes tuli luettavaksi ja siitä paljastui, että ylityöt olivat lähes turha toivo nostaa palkkaa ellei niitä tekisi täysin epäinhimillisiä määriä. Autoa ylläpidin kynsin hampain, niin vaikeaa kuin se luottotiedottomana onkin ja koitin samalla muun elämisen suhteuttaa pieniin tuloihin. Pyörin jatkuvasti kaverien nurkissa, nukkuen sohvalla tai lattialla vaihtaen säännöllisesti olinpaikkaa, kun ilmoitettiin että omaa rauhaa tarvitaan taas. Aloin turhautua ja vittuuntua todella. Vanha välilevynpullistuma alkoi kertoa taas olemassaolostaan ja nukkumisolosuhteet toivat vielä niska-hartiaseutuihin voimakasta lihasjumia ja särkyjä.
Olin veloissa, ilman vakituista kattoa pään päällä, koukussa paskaan pienituloiseen työhön karenssin pelon uhalla ja kaiken tämän jälkeen palkka tulisi vielä laskemaan. Elämä alkoi olla pakkopullaa, rahaa ei jäänyt pakollisten menojen ja peruselämiskustannusten jälkeen oikein mihinkään vapaa-ajanviettoon. Viikonloput menivät vain ohitse, toivoen että seuraava viikko avaisi jotain uusia mahdollisuuksia. Minussa alkoi jo näkyä turhautumisen määrä mistä en itsekkään pitänyt yhtään. Kaikki työhaastattelut kaatuivat työnantajien nähdessä osoitetiedoissa Poste Restante, vaikka työkokemusta oli monen eri alan hommista.

Asuntoasioiden kanssa sama pulma. Työpaikkana mediassa riepoteltu SOL Logistiikkapalvelut ja nykyinen osoite Poste Restante eivät varmaan antaneet kuvaa vuokranmaksukykyisestä ihmisestä, vaikkakin näillä tuloilla olisin joutunut turvaamaan tukiin ainakin takuuvuokran suhteen. Aika toivottomaan tilanteeseen tämä koko rumba ajoi. Olen todella turhautunut, tunnen suurta häpeää tilanteestani ja samalla koitan kaikin voimin pitää egoani pystyssä ja salata toivottoman tilanteeni suuremmalta osalta ihmisistä ja lähipiiristä. Toivon että saisin asiat järjestykseen, edes jotenkin.

Lähipiiristä muutama joka tietää asian kokonaisuudessaan, on täysin ymmällään miten tällainen tilanne voi olla Suomessa edes mahdollista. Se on hyvä kysymys, johon ei auta vastaus vaan ratkaisu. En tiedä mitä vaikutusta tarinallani voi olla. Ehkä varoittavana esimerkkinä siitä, että asiat voi saada todella perseelleen ihan vain työtäkin tekemällä ja yhteiskuntakelpoisuuteen tähtäämällä. En suosittele kenellekään SOL Logistiikkapalveluiden työtä. Toivon että Postin tilanne saataisiin kääntymään työntekijöiden vaikutusvallalla. Tosin Postin johdon ansaitsemaa rahamäärää vastaan on hankala asettua muutosten toivossa. Mutta en tiedä. Tuskin hirveän moni muukaan.

Julkaisemme kirjoituksen kirjoittajan pyynnöstä nimettömänä.