Kahden kerroksen väkeä
Veeti Kilpi huomasi viime syksynä Duunitorilla ilmoituksen, jossa Kuopion postikeskukseen haettiin SOL Logistiikkapalveluiden kautta työntekijöitä. Paikka pokissa aukesi saman tien. Pian Kilpi huomasi, että työpaikalla noudatetaan vuokratyöntekijöihin erilaisia työehtoja.
Veeti Kilpi huomasi viime syksynä Duunitorilla ilmoituksen, jossa Kuopion postikeskukseen haettiin SOL Logistiikkapalveluiden kautta työntekijöitä. Paikka pokissa aukesi saman tien. Pian Kilpi huomasi, että työpaikalla noudatetaan vuokratyöntekijöihin erilaisia työehtoja.
– Tulin Postiin viime vuonna marraskuun alussa töihin juuri ennen lakkoa. Olisko ollut Duunitori tai vastaava mistä töitä katselin. Sollin kautta haettiin työntekijöitä ja sehän nappasi heti. Olin iloinen, että sain töitä, Kilpi muistelee.
Kilpi liittyi saman tien PAUn jäseneksi ja huomasi pian olevansa lakossa. Kahden ja puolen viikon työtaistelu päättyi työntekijöiden voittoon ja postilaisten työehtoshoppailu estettiin. Vuokratyöntekijöiden tilanne ei kuitenkaan muuttunut.
– Tilanne oli silloin hämmentävä, kun uutisissakin sanottiin, että pakettilajittelijat pääsevät paremmalle sopimukselle. Kun menin takaisin töihin ja sain ensimmäisen palkkanauhan, niin palkka olikin yhtä huono kuin ennen. Se aiheutti vähän hämmennystä.
Veeti Kilpi tekee Kuopion postikeskuksessa SOL Logistiikkapalvelut Oy:n palkkalistoilla ilta-, yö- ja aamuvuoroja.
– Teen töitä raskaalla postilla, lajittelen paketteja ja olen syötössä. Viimeiset kolme kuukautta olen ollut pääasiassa erityistehtävissä ja vaikeasti käsiteltävissä lähetyksissä. Työni teen samaan tapaan kuin postilaisetkin Postin työvaatteissa.
SOL Logistiikkapalveluiden työntekijöiden osuus Kuopion pokissa on tällä hetkellä kevyellä ja raskaalla puolella 60-70 työntekijän luokkaa. Jakelussa vuokratyöntekijöitä on vielä lisää.
– Työntekijöitä täytyy perehdyttää jatkuvasti, koska ne vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Arvioisin, että yhden sollilaisen ura pokissa on keskimäärin kolmisen kuukautta.
Kausityöntekijänä yli vuoden
Kilvellä on SOL Logistiikkapalveluihin määräaikainen työsopimus, jossa määräaikaisuuden peruste on kausityöntekijä. Määräajan päättymispäivämäärää työsopimuksessa ei ole määritelty. Sopimuksessa tuntipalkka on 8,90 € ja noudatettava työehtosopimus Teollisuusliiton ja Medialiiton jakelua koskeva tes. Viime vuodenvaihteessa palkka nousi 10 euroon tunti, nyt palkka on 10,80 €. Työaika vaihtelee 4-7,5 tunnin välillä.
– Työvuoroista sovitaan suullisesti tai kirjallisesti Contactor-järjestelmän kautta. Ne tulevat tekstiviestillä kahden viikon ajalle ja näkyviin myös Sollin omaan sovellukseen, josta ne on helppo katsoa. Työvuorot pitää kuitenkin tarkistaa vielä pokin työvuorolistoista, koska sovelluksessa saattaa olla joskus jotain häikkää.
Kilpi on tehnyt töitä pokissa keskeytyksettä yli vuoden.
– Käytännössä ihan niin kuin olisin Postilla osarina. Tosin meillä voi olla putkeen vaikka neljä viikkoa kokoaikaisen työvuoroja, kun postissa osarin pitää sopia etukäteen, tekeekö esim. 25 tuntisen sopimuksen päälle lisätyötä. Teen joskus myös lauantain työvuoroja, viikosta 48 työvuoroja on myös sunnuntaisin.
Yleissitovan Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimuksen mukaan Kilven tuntipalkka olisi 11,49 euroa, mutta nyt toisella työehtosopimuksella 69 senttiä pienempi. Vielä suurempi ero tulee kuitenkin työehdoissa.
Perehdytysrahaakaan ei makseta, vaikka sellainen Jakelun työehtosopimuksestakin löytyy. Myös kaikki henkilökuntaedut, muun muassa kulttuuri- ja liikuntaharrastusten tuki (Eazybreak) ja Postin työterveyshuolto jää meiltä saamatta.
Lisäksi siinä missä tietyt pyhät ovat postilaisille vapaaehtoisia ylityönä merkittyjä työpäiviä, voivat ne vuokratyöntekijöille olla normivuoroja paljon pienemmällä palkalla.
– Esimerkiksi tämän vuoden juhannusaatto oli postilaisille ylityötä, eli lisää liksaa ja sai valita, tekikö vai ei. Se sattui myös lauantaille, eli postilaisena sai lauantailisän, ylityölisän sekä pyhälisän, sollilaisena vain pyhälisän, eikä valinnanvaraa ollut tekikö vuoroa vai ei.
Kuopion postikeskuksessa seurataan tarkasti myös työtapaturmia, joissa ei huomioida kuitenkaan vuokratyöntekijöitä.
– Työpaikan työtapaturmalaskuri nollaantuu aina, kun työpaikalla tapahtuu sairaslomaan johtava työtapaturma. Sollilaisten työtapaturmat ei kuitenkaan tilastoja nollaa.
Epäoikeudenmukaisuuden tunne päällimmäisenä
Postissa työntekijöitä kohdellaan siis eri tavalla riippuen siitä mitä työehtosopimusta noudatetaan. Miltä siis tuntuu, kun vieressä oleva työntekijä tekee tismalleen samaa työtä täysin eri työehdoilla ja palkalla?
– Kyllähän tämä herättää paljon kysymyksiä, että mitä tässä on taustalla. Mielestäni en tee kuitenkaan huonoa työtä. Teen aina parhaani, eikö sitä arvosteta? Se on vähän ärsyttävää. Epäoikeudenmukaisuuden tunne on ehkä se päällimmäinen.
Sollin työntekijöiden keskuudessa tilanne herättää välillä kiivastakin keskustelua. Kilpi haluaisi tilanteeseen jonkin näköisen kompromissin.
– Paras ratkaisu mielestäni olisi se, että jos tällaista Sollin palvelua ja eri työehtosopimusta käytetään, niin siihen olisi vaikka joku 2-3 kuukauden koeaika, jonka jälkeen siirryttäisiin postin sopimukseen. Tietysti ideaalitilanne olisi se, että käytettäisiin heti oikeaa työehtosopimusta, koska onhan se kuitenkin täysin väärin, että sitä kierretään.
Itse työssä Veeti Kilvellä ei ole mitään ongelmia. Mies tykkää työstään ja aikoo jatkaa Postilla.
– Jos unohdetaan kaikki työehtokikkailu ja muu, niin kyllähän itse duuni on ihan mukavaa. Koen, että olen siinä ihan hyvä ja meillä on pokissa hyvä porukka. Minkään muun kanssa ei ole ongelmaa, kuin se että tunnen olevani toisen luokan kansalainen, kun olen siellä töissä. Se on se epäoikeudenmukaisuuden kokemus. Sen kun saisi pois, niin Postihan olisi ihan helkkarin hyvä paikka olla töissä.
Haastattelu on julkaistu aiemmin PAUn Reitti-lehdessä 8/2020.
Teksti: Juha Pöyry. Kuva: Vanni Kilpi